Ohjelmahaku

Järjestämme joka syksy avoimen ohjelmahaun. Etsimme korkeatasoisia lapsille ja nuorille suunnattuja musiikkipainotteisia esityksiä päiväkoti- ja koulukonserttikiertueillemme. Toteutamme vuosittain 1200­–1500 konserttia ja musiikkityöpajaa eri puolilla Suomea yhteistyössä paikallisten järjestäjien kanssa. Esiintyjille maksetaan kiertueista konsertti- ja työpajapalkkiot matkakuluineen. Syksyn 2022 haku koski lukuvuoden 2023–2024 ohjelmistoa.

Seuraava haku järjestetään syksyllä 2023 ja se koskee lukuvuotta 2024–2025.

Kuvassa Naattiorkesteri.

Videolla Konserttikeskuksen henkilökunta kertoo Konserttikeskuksen toiminnasta, kiertuekäytännöistä ja ohjelmien valmennuksesta. Kesto 4:30 min.

Tietoa ohjelmahausta

Vuoden 2022 haun ehdot:

Musiikin on oltava esityksessä pääosassa. Ohjelmia arvioitaessa tärkeässä roolissa on noin 3–5 minuutin pituinen netistä löytyvä videonäyte, jonka tulee antaa kuva ohjelman sisällöstä ja taiteellisesta tasosta sekä esiintyjien vuorovaikutustaidoista kohdeyleisön edessä. Hyvät vuorovaikutustaidot ovat keskeisiä konsertin onnistumisen kannalta.

Ohjelmahakumme on kaksivaiheinen. Ensimmäisessä vaiheessa ohjelmatoimikunta valitsee jatkoon pääsevät ohjelmat hakemusten pohjalta. Jatkoon päässeet yhtyeet sitoutuvat tekemään töitä ohjelman kehittämiseksi 2 päivää yhdessä asiantuntijoidemme kanssa. Hakuprosessin toinen vaihe on näytekonsertti, jonka pohjalta lopulliset ohjelmistovalinnat tehdään.

Ohjelmaehdotuksia tehtäessä on syytä ottaa huomioon, että suurin osa Konserttikeskuksen konserteista järjestetään alakouluissa ja että esiintyjäryhmät koostuvat useimmiten 2–4 muusikosta. Toteutamme konsertteja kolmen konsertin työpäivinä.

Ohjelmiston vaihtuvuuden takaamiseksi valittu ohjelma voi olla ohjelmistossa yhtäjaksoisesti korkeintaan kolme lukuvuotta (syksy+kevät) kerrallaan.

Uudet ohjelmat valitsee ohjelmatoimikunta, joka myös päättää kuinka kauan yhtye on ohjelmistossa.

Konserttikeskuksen ohjelmatoimikunta:

  • Marja-Leena Juntunen, musiikkikasvatuksen professori
  • Mari Kätkä, muusikko, musiikkipedagogi
  • Timo Lehtovaara, musiikin lehtori, kuoronjohtaja, muusikko
  • Terhi Rauhala, musiikin lehtori
  • Aija Puurtinen, muusikko, musiikkipedagogi, MuT
  • Max Tabell, lehtori, musiikkipedagogi, muusikko

”Konserttikeskus on aina muusikon asialla ja hänen puolellaan. Kysymyksiin vastataan nopeasti ja kaikki käytännön järjestelyt hoituvat aina moitteettomasti. Konserttikeskuksen listalla saa muusikko keskittyä siihen olennaiseen työhön eli soittamiseen, laulamiseen ja vuorovaikutukseen yleisön kanssa.” – Isa & Pauanne, 2022 –

Hakuohjeet

Ohjelmahakemus tehdään musiikkialan hakuihin erikoistuneen Mubazar-järjestelmän kautta (linkki lomakkeeseen alla). Haku alkaa to 1.9. ja päättyy pe 28.10.2021 klo 16.00. Hakuajan päättymisen jälkeen saapuneita hakemuksia ei oteta huomioon. 

Hakemuksesta tulee ilmetä:

  • esiintyjät ja instrumentit (ryhmän maksimikoko 5 henkeä)
  • tiivistelmä konsertin kulusta, pääpainon oltava musiikissa
  • esitettävä musiikki
  • mille luokka-asteille/ikäryhmille konsertti on suunnattu
  • linkki videoon (Youtube tai Vimeo, kesto 3-5 min)
  • Linkki videotallenteeseen (pakollinen). Videon tulee olla piilotettu Youtube- ja Vimeo-video. Videotallenteen pituuden tulee olla noin 3–5 minuuttia, esim. konserttikokonaisuudesta tehty kooste, jossa kaikki esiintyjät näkyvät. Tallenteesta tulee käydä ilmi esiintyjien taso – myös juonnoissa, konsertin perusluonne ja esitettävä musiikki. Videotallenteen tekniseksi tasoksi käy pelkistetty kotivideolaatu. Videon olisi hyvä vastata todellista esiintymistilannetta, joka useimmiten toteutuu koulun liikunta-/juhlasalissa. Videosta arvioidaan konsertin sisältöä ja esiintyjien tasoa, ei videon teknistä laatua. Videolla on ohjelman valinnassa ratkaiseva merkitys.
  • Lisäksi voi lähettää enintään kaksi musiikkinäytettä (vapaaehtoinen).
  • Hakemuksen liitteet liitetään suoraan Mubazar-hakemuslomakkeeseen.

Palkkiot

Konserttikeskuksen esiintyjäryhmille maksamat konsertti- ja työpajapalkkiot perustuvat yhdistyksen hallituksen vuosittain vahvistamiin tariffeihin, joihin lisätään lomakorvaus (9 %). Konserttikeskuksen kiertueilla tehdään pääsääntöisesti kolme koulu- tai päiväkotikonserttia päivittäin. Periaatteena on, että kaikki samankokoiset yhtyeet saavat tekemästään konsertista samansuuruisen palkkion ja että palkkiot jaetaan tasan yhtyeen jäsenten kesken.  Konserttikeskus pidättää oikeuden päättää palkkioiden maksamisesta, joko laskulla tai verokortilla.

Lisäksi Konserttikeskus maksaa päivärahat-, kilometrikorvaukset ja majoitukset.

Huomioittehan, että emme kata muiden välittäjätahojen, kuten ohjelmatoimistojen palkkioita.

Koulukonserttipalkkiot/konsertti (lukuvuonna 2023-2024):

Esiintyjiä €/yhtye €/esiintyjä
1 155,00 155,00
2 247,25 123,63
3 312,00 104,00
4 416,00 104,00
5 520,00 104,00

Hakuaika on päättynyt. Kiitos hakemuksista! Seuraavaksi ohjelmatoimikuntamme tutustuu hakemuksiin. Valinnoista informoidaan hakijoita marras-joulukuun vaihteessa.

Kysyttävää ohjelmahausta?

Reijo Karvonen, taiteellinen koordinaattori
puh. 040 593 2369
reijo.karvonen@konserttikeskus.fi

Kiertuepalkkiot?

Koulukonserteista maksetaan konsertti- ja työpajapalkkiot. Palkkioiden suuruus määräytyy yhtyeen koon mukaan. Lukuvuonna 2023–2024 palkkiot ovat 104–155 €/konsertti/esiintyjä (+ lomakorvaus 9 %). Esimerkiksi triossa soittavan esiintyjän päiväpalkaksi muodostuu noin 340 € + päivärahat ja matkakorvaukset. Tarkemmat tiedot palkkiosta Palkkiot ja palkkiokäytänteet kohdassa.

Materiaaleja, joihin hyvä tutustua
ennen hakemista:

Esiintyjille-sivu aukeaa uuteen ikkunaan.

Esiintyjän oppaan palkkiot koskevat lukuvuotta 2022–2023. Lukuvuotta 2023–2024 koskevat palkkiot löydät tämän sivun Palkkiot ja palkkiokäytännöt -kohdasta. Esiintyjän opas aukeaa uuteen ikkunaan. 

For international programs

OBS! Please note that this Call for Programs is targeted for groups located in Finland. For international Programs we have different application procedure.
You can find more info about it here: www.konserttikeskus.fi/english

Next program search will be on Autumn 2023.