Oppilaat konsertin tuottajina

Oppilaat konsertin tuottajina  -toimintamallimme osallistaa koululaiset koulukonsertin tai muun kulttuuritapahtuman tuotantoon. Toteuttajana toimii esimerkiksi koululuokka tai osa siitä, koulun harrastekerho, valinnaisen musiikinkurssin oppilaat tai vaikkapa vanhempainyhdistys!

Lähetämme osallistuville ryhmille kaulanauhat staff-passeja varten. Osallistuville oppilaille annetaan osallistumisesta diplomi.

Löydät tältä sivulta myös uudesta Culture crew –mallista, joka on pysyvämpi malli koulujen tapahtumien tuotantoon ja oppilaiden vahvempaan osallistamiseen läpi vuoden.

Mistä on kyse?

Oletteko tilanneet koulukonsertin ja haluaisitte ankkuroida vierailun syvällisemmin osaksi koulun arkipäivää? Konserttikeskuksen Oppilaat konsertin tuottajina -toimintamalli osallistaa koululaiset koulukonsertin tai muun kulttuuritapahtuman tuotantoon. 

Toteuttajana toimii esimerkiksi koululuokka tai osa siitä, koulun harrastekerho, valinnaisen musiikinkurssin oppilaat tai vaikkapa vanhempainyhdistys. Malli rikastaa konserttikokemusta ja sitoo oppilaat konsertin järjestämiseen siten, ettei kokemus jää vain auditiiviseksi, vaan konsertin järjestäminen voidaan kokea yhteisenä projektina. Konserttikeskus on muokannut Norjan Rikskonsertene -organisaation kehittämän mallin Suomen oloihin.

Toimintamallin voi toteuttaa eri tavoin, joten esimerkiksi projektin kesto vaihtelee toteutustavasta riippuen. Keskimäärin järjestävä ryhmä aloittaa työskentelyn pari viikkoa ennen konserttia. Oppilaille on ollut tärkeää olla osa konsertin tekemistä. Konserttikeskuksen näkökulmasta tärkeää on ajatus lisäarvon tuottamisesta perinteiselle koulukonsertille: että oppilaat eivät vain koe vaan myös osallistuvat.

Löydät projektiin liittyvät tulostettavat materiaalit tämän sivun alareunasta (diplomit, staff-passipohjat, käsikirja). 

Katso videot:

Espoon Jousenkaaren koulun 5A-luokka toteutti toukokuussa 2013 Konserttikeskuksen Musiikki elämään -hankkeessa kehittämän Oppilaat konsertin tuottajina -toimintamallin mukaisen Mopo-yhtyeen koulukonsertin. (kesto 2 min 18 sec)

Pidempi video Oppilaat konsertin tuottajina -toimintamallista – Opettajan näkökulmasta (kesto 6 min 15 sek).

”Äidinkielen opet hoi! Huomiottehan, että voitte poimia pelkän haastatteluosuuden osaksi opetusta! Lisätietoa käsikirjasta.”

Haluatteko mukaan?

Jos koulunne haluaa ottaa käyttöön Oppilaat konsertin tuottajina -toimintamallin, ilmoitathan sähköpostitse tai puhelimitse. Ilmoitathan osallistumisestanne mahdollisimman ajoissa, jotta saamme tiedon esiintyjäryhmille ajoissa. Projektin voi toteuttaa myös etäkonsertteihin liittyen.

Projektin suorittamista varten tarvitsemme seuraavat tiedot:

  • kuinka monta lasta projektiin osallistuu

  • koulun nimen ja osoitteen, johon lähetämme kaulanauhat staff-passeja varten

Ota yhteyttä:

Seija Pakarinen
tuotantopäällikkö
seija.pakarinen@konserttikeskus.fi

Tulostettavat/ladattavat materiaalit: