Voinko tilata vain yhden konsertin?

Voit tilata myös yhden konsertin. Yhden konsertin tilauksissa jäämme odottamaan muita tilauksia lähialueelta, joista muodostamme tilauksenne kanssa kolmen konsertin työpäivän.

Miksi päivässä täytyy olla vähintään 3 konserttia?

Konserttikeskuksen yksi tehtävä on työllistää ohjelmistossaan olevia yhtyeitä. Kolmen konsertin työpäivien ansiosta voimme tarjota esiintyjillemme kohtuullisen päiväpalkkion konserteista.

Saimme kasaan kolmen konsertin tilauksen, mutta päivä ei toteutunut…

Koska konserttiemme hinta on sama jokaiselle tilaajalle, on kiertuepäivien määrän oltava suurempi, mitä kauemmaksi  yhtyeen kotipaikkakunnalta lähdetään. Yhdistelemme lähialueen tilauksia pidemmäksi kiertueeksi, joka voi viedä joskus aikaa. Useamman päivän kiertueella pystymme pitämään kulut maltillisina. Kannattaa olla rohkeasti yhteydessä tuotantoomme ja neuvotella asiasta tarkemmin!

Mihin yleisösuositukset perustuvat?

Yleisösuosituksilla takaamme kuulijan ja esiintyjän välisen vuorovaikutuksen. Pienemmissä ryhmissä lasten ja nuorten on helpompi keskittyä konserttiin ja muusikot pystyvät hallitsemaan yleisönsä paremmin interaktiivisessa konsertissa. Näin saamme mahdollisimman antoisan konserttielämyksen kaikille osapuolille.

Suosittelemme päiväkotikonserteille maksimissaan 50 lasta/konsertti, alakoulukonserteille 150 oppilasta/konsertti ja yläkouluille 200 oppilasta/konsertti.

Mitä eroa on suljetulla ja julkisella konsertilla?

Suljetut konsertit ovat Konserttikeskuksen hinnaston mukaisia päiväkoti- ja koulukonsertteja. Edulliset hintamme ovat mahdollisia opetus- ja kulttuuriministeriön sekä Musiikin edistämissäätiön tukien ansiosta. Jos tilaaja haluaa järjestää julkisen konsertin, sen hinta neuvotellaan erikseen. Julkisia konsertteja ovat esimerkiksi pääsymaksulliset tilaisuudet tai konsertit, joihin kutsutaan perheenjäseniä koulun tai päiväkodin ulkopuolelta.

Vinkki:

Yhtä 3 konsertin kiertuepäivää koskevan tilauksen voi tehdä yhdessä alueen muiden koulujen tai päiväkotien kanssa!

Kysyttävää? Ota yhteyttä:

Seija Pakarinen, tuotantopäällikkö
puh. 050 306 2211
seija.pakarinen@konserttikeskus.fi