Rekry: Viestintä- ja hankekoordinaattori

Konserttikeskus ry on 60-vuotias yhdistys, joka toteuttaa vuosittain 1000–1500 konserttia ja työpajaa kouluissa ja päiväkodeissa eri puolilla Suomea. Toimintamme tarkoituksena on tuoda korkeatasoista elävää musiikkia mahdollisimman monen lapsen ja nuoren kuultavaksi mahdollisimman saavutettavasti ja laadukkaasti. Konserttikeskus työllistää 4 kokoaikaista ja vaihtelevan määrän osa-aikaisia työntekijöitä toimistollamme sekä kiertuetoimintaan liittyen yli sata ammattimuusikkoa.

Verkostot ja yhteistyö ovat toimintamme kulmakiviä niin paikallisella, valtakunnallisella kuin kansainväliselläkin tasolla. Kaikki tilaisuutemme järjestetään yhteistyössä paikallisten järjestäjien kanssa. Konserttikeskus on Suomen lastenkulttuurikeskusten liiton, Kulta ry:n, Sivistan, Musiikkineuvoston ja Musiikkikasvatusseura FiSME:n jäsen. Osallistumme aktiivisesti alan kansainväliseen yhteistyöhön Jeunesses Musicales International -järjestössä (JMI) sekä pohjoismaiden koulukonserttijärjestäjien verkostossa (NNS).

Toimintaamme tukevat opetus- ja kulttuuriministeriö sekä Musiikin edistämissäätiö (MES).

Etsimme nyt viestintä- ja hankekoordinaattoria
vakituiseen työsuhteeseen.

Viestintä- ja hankekoordinaattori

Hae viimeistään pe 11.10.2024 mennessä.

Haluaisitko olla mahdollistamassa elävän musiikin ja nuoren yleisön ikimuistoisia kohtaamisia?

Konserttikeskus ry on Suomen merkittävin koulu- ja päiväkotikonserttien järjestäjä. Yli 60-vuotias yhdistyksemme toteuttaa vuosittain 1000–1500 konserttia ja musiikkityöpajaa eri puolilla Suomea. Toimintamme tarkoituksena on tuoda korkeatasoista elävää musiikkia mahdollisimman monen lapsen ja nuoren kuultavaksi täydentäen samalla koulujen musiikinopetusta. Etsimme nyt viestintä- ja hankekoordinaattoria vakituiseen työsuhteeseen.

Viestintä- ja hankekoordinaattorina olet osa pientä, mutta tehokasta tiimiämme. Tiimissä jokainen on oman alueensa asiantuntija: siksi tehtävä edellyttää proaktiivisuutta ja hyviä vuorovaikutustaitoja. Tehtävä on aidosti monipuolinen ja pääset tekemään viestintää, jossa kädenjälkesi näkyy. Toimintamme ulottuu kaikkialle Suomeen, mutta tukikohtamme sijaitsee aivan Helsingin ytimessä, Kampin kauppakeskuksen kupeessa. Olemme aktiivisesti mukana myös kansainvälisissä verkostoissa, joten työhön voi aika ajoin kuulua matkustamista ulkomaille.

Olet sujuva ja huolellinen kirjoittaja. Luot laadukasta sisältöä kuvina, taittoina ja ymmärrät videoeditoinnin perusteet esimerkiksi somekäyttöön. Osaat kiteyttää materiaaleista olennaisen eri käyttötarkoituksiin. Ennen kaikkea olet lämminhenkinen ja luotettava työkaveri, joka innostuu musiikista, lasten- ja nuortenkulttuurista ja esittävistä taiteista.

Tehtäviäsi ovat muun muassa:

  • Viestintä- ja markkinointimateriaalien, kuten vuosittaisen kausiesitteemme visuaalinen suunnittelu ja taitto (Adobe InDesign & Canva)
  • Tiedotteiden ja tekstien kirjoittaminen ja editointi
  • Verkkosivujen (WordPress) ja somen (Facebook, Instagram, LinkedIn) ylläpito ja sisällöntuotanto
  • Messuosastoistamme vastaaminen esimerkiksi Educa-messuilla
  • Vuosittaisen ohjelmahaun hakuprosessin viestintä ja hakijakokemuksen kehittäminen
  • Intranetin ylläpito ja kehittäminen (Sharepoint)
  • Näytekonserttien järjestely kummikouluihin ja uusien yhtyeiden materiaaliprosessit
  • Konserttipalautteiden kerääminen ja palautejärjestelmän kehittäminen
  • Hankeviestintä
  • Pienten ja keskikokoisten hankkeiden hallinnointi; hankehakemusten ja -selvitysten kirjoittaminen, rahoitusmahdollisuuksien kartoittaminen, hankeideointi (suurhankkeista vastaa toiminnanjohtaja)

Odotamme sinulta:

  • Usean vuoden työkokemusta kulttuuri- ja/tai viestintäalalta
  • Soveltuva korkeakoulututkinto katsotaan eduksi
  • Kykyä tukea ja sparrata muuta tiimiä viestinnällisissä asioissa ja järjestelmien käytössä
  • Hyviä vuorovaikutustaitoja ja positiivista asennetta
  • Ymmärrystä yhdistys/järjestökentän toimintalogiikasta
  • Kokemusta hankkeista
  • Ymmärrystä saavutettavuudesta ja tietosuojasta
  • Kokemusta laadukkaiden viestintämateriaalien visuaalisesta suunnittelusta ja taitosta
  • Verkkosivukokemusta (WordPress, HTML:n ymmärrys katsotaan eduksi)
  • Erinomaista suomen kielen taitoa ja sujuvaa englannin kielen taitoa. Ruotsin kielen taito katsotaan eduksi
  • Erinomaisia projektinhallintaitoja. Pystyt priorisoimaan työtäsi ja aikatauluttamaan tekemistäsi tehokkaasti
  • Lasten- ja nuortenkulttuurin sekä musiikkialan tuntemus katsotaan eduksi

Tarjoamme:

  • Tehtäväkohtaisen palkan 3509,94 €/kk + kokemuslisä
  • Hyvät työsuhde-edut (lounasetu, kulttuuri- ja liikuntaetu, matkaetu)
  • Työterveyshuollon (Terveystalo)
  • Viihtyisän toimiston Helsingin Kampissa
  • Hybridimallin, jossa etänä voi olla tarpeen mukaan. Mieluusti kohtaamme aika ajoin myös toimistolla.
  • Mukavan ja kannustavan työyhteisön
  • Mahdollisuuden kehittyä lasten- ja nuortenkulttuurin parissa ja viestinnän ammattilaisena
  • Mahdollisuuden päästä satunnaisesti työmatkoille kotimaassa ja ulkomailla

Tehtävässä noudatetaan 6 kuukauden koeaikaa. Työehtoihin sovelletaan Yksityisen opetusalan työehtosopimusta. Työtä tehdään hybridimallilla.

Hae viimeistään pe 11.10.2024 mennessä. Työsuhde alkaa 2.1.2025 alkaen tai sopimuksen mukaan.

Kysyttävää? Ota yhteyttä:

Noora Herranen,
toiminnanjohtaja
puh. 050 463 6782
noora.herranen@konserttikeskus.fi

Puhelimitse tapahtuvat yhteydenotot
arkisin 9–16 välillä.

Tutustu toimintaamme:

    Etunimi*

    Sukunimi*

    Sähköpostiosoite*

    Puhelinnumero*

    Linkki LinkedIn-profiiliin:

    Liitä CV (pdf)* Nimeä tiedosto: CV Etunimi Sukunimi

    Liitä hakukirje (pdf)* Nimeä tiedosto: HAKUKIRJE Etunimi Sukunimi

    Kerro lyhyesti itsestäsi ja osaamisestasi*

    Mikä sai sinut kiinnostumaan työtehtävästä?*

    Milloin voit aloittaa tehtävässä?*

    Ymmärrän, että tietojani käytetään vain tähän rekryyn liittyvässä yhteydenpidossa*