Teatterin, sirkuksen ja tanssin esitykset lähtevät koulukiertueille!

3. 03. 2022

LIVE-hanke on opetus- ja kulttuuriministeriön rahoittama Konserttikeskuksen, Teatterikeskuksen, Sirkuksen tiedotuskeskuksen ja Tanssin tiedotuskeskuksen yhteishanke, jonka tavoitteena on edistää lapsille suunnatun esitystoiminnan saavutettavuutta. Hanke vie korkeatasoisia esittävän taiteen esityksiä kouluihin vuoden 2022 aikana.

Kiertueita koordinoi Konserttikeskus, jonka lähes 60-vuotiseen kokemukseen koulukonserttikiertueista hankkeen kiertuetoiminta perustuu. LIVE-hankkeen ohjelmatarjottimesta löytyy laadukas kattaus sirkusta, tanssia ja teatteria sisältäviä esityksiä, jotka on suunnattu kouluyleisöille. Koulukiertueet mahdollistavat taiteen ammattilaisten ja nuoren yleisön merkityksellisiä kohtaamisia siellä missä lapset ja nuoret ovat, osana koulupäivää.

Kuntahaun kunnat valittu

Osa kiertueista toteutuu kuntahaun kautta valituissa kunnissa. Kunnat saavat esitykset maksutta sitoutuessaan kehittämään kulttuurikasvatussuunnitelmaansa yhteistyössä Lastenkulttuurikeskusten liiton kanssa. Mukaan valitut kunnat ovat:

  • Hailuoto
  • Juva
  • Lapinjärvi
  • Lappajärvi
  • Kerava
  • Kirkkonummi
  • Kolari
  • Kruunupyy
  • Muonio
  • Pello
  • Rantasalmi
  • Utsjoki


Esitykset tilattavissa nyt kaikkialle Suomeen

LIVE-esitykset ovat tilattavissa kaikille kunnille Konserttikeskuksen subventoiduin hinnoin. Hinnat määräytyvät esiintyjien määrän mukaan. Esityksiä toteutetaan kahden esityksen kiertuepäivinä, joihin voidaan yhdistää työpajoja, jos esiintyjäryhmä niitä tarjoaa. Ohjelmatarjottimella on mukana 15 alakouluille, yläkouluille ja toiselle asteelle suunnattua esitystä. Ohjelmatarjotin ja tilaukset osoitteessa: www.konserttikeskus.fi/live

Lisätietoja hankkeesta:
Noora Herranen, toiminnanjohtaja
puh. 050 463 6782
noora.herranen@konserttikeskus.fi

Lisätietoja esityksistä ja esitystilauksista:
Ville Kekäläinen, tuottaja
puh. 050 344 1580
ville.kekalainen@konserttikeskus.fi