LIVE 2 -hankkeen esityshaku on käynnissä!

21. 06. 2023

Opetus- ja kulttuuriministeriö myönsi huhtikuussa 2023 Konserttikeskus ry:lle miljoonan euron lisäavustuksen konserttien ja esitysten järjestämiseen. Rahoituksella jatketaan 2021–2022 toteutettua LIVE-hanketta, jossa kouluihin vietiin sirkuksen, tanssin ja teatterin esityksiä. LIVE 2 -jatkohankkeen tavoitteena on järjestää 900 esitystä ja saavuttaa 140 000 lasta ja nuorta kouluissa ja päiväkodeissa eri puolilla Suomea. Hanke toteutetaan vuosien 2023–2024 aikana.

Konserttikeskuksen yhteistyökumppanina hankkeen toteuttamisessa toimii Teatterikeskus, joka vastaa teatterin, tanssin ja sirkuksen kiertuetuotannoista. Hanke pyrkii parantamaan esittävän taiteen esitysten saatavuutta ja saavutettavuutta sekä lisäämään maantieteellistä tasa-arvoa. Esityksiä pyritään suuntaamaan erityisesti kuntiin, joissa lapsille ja nuorille on normaalisti tarjolla vain rajoitetusti kulttuuripalveluita.

Esityshaku teatteri-, sirkus- ja tanssiesityksille

Esityshaku teatteri-, sirkus- ja tanssiesityksille on avoinna 22.6.-20.8.2023 välisen ajan. Valinnasta vastaa Teatterikeskuksen nimeämä raati, joka koostuu esittävän taiteen ammattilaisista. Teatterikeskus vastaa hankkeessa teatterin, tanssin ja sirkuksen kiertuetuotannoista. Haku koskee vuosia 2023-2024.

Mukaan voivat hakea rekisteröityneet yhteisöt esittävien taiteiden esityksillä, jotka soveltuvat päiväkoti- ja kouluikäisille (myös toinen aste) ja mukautuvat vaihteleviin tiloihin kiertäviksi. Huomioithan, että pelkkää musiikkia sisältävät esitykset hakevat edelleen Konserttikeskuksen oman syyskuussa aukeavan ohjelmahaun kautta.

Tutustu LIVE-hankkeen hakuehtoihin ja lähetä hakemus >

Huomioithan, että heinäkuussa vastauksissa on viivettä kesälomista johtuen. Lisätietoa esityshausta: niina.rintaopas@teatterikeskus.fi