LIVE-esityshaku on päättynyt, haku perusohjelmistoomme alkaa 1.9.
20. 08. 2021
LIVE-hankkeen esityshaku on päättynyt. Mukaan pystyivät hakemaan esittävien taiteiden esitykset, jotka soveltuvat kouluikäisille ja mukautuvat koulujen vaihteleviin tiloihin kiertäviksi. Saimme määräaikaan mennessä 127 hakemusta. Kiitämme kaikkia hakijoita!
Seuraavaksi esitystoimikunta tutustuu hakemuksiin. Live-kiertueille valittavan ohjelmiston valitsee erikseen tehtävään nimetty esitystoimikunta:
- Henna Keihäs, kulttuurituottaja, Lahden kaupungin kulttuuripalvelut
- Satu Linnapuomi, teatteriohjaaja, Kantti – Nuorten Kansallisteatterin taiteellinen vastaava
- Arja Pettersson, ohjaaja
- Eino Saari, ohjaaja
Mukaan valittavat esitykset sitoutuvat tekemään töitä ohjelman kehittämiseksi noin 1–2 päivää yhdessä asiantuntijoidemme kanssa. Tavoitteena esitysvalmennuksessa on työstää esitystä koulukiertueille sopivaksi. Lisäksi jokaiselle esitykselle organisoidaan yksi näyteveto kouluyleisön edessä, josta annetaan palaute, vielä ennen varsinaisten kiertueiden alkua. Esitysvalmennusprosessiin osallistumisesta ei makseta palkkaa, mutta kulut kyllä korvataan.
Live-hankkeen kiertueet toteutetaan lukuvuoden 2021–2022 aikana. Esitysvalinnat infotaan mahdollisimman pian alkusyksystä.
Lisätietoa:
Noora Herranen, toiminnanjohtaja
Konserttikeskus
p. 050 4636 782
noora.herranen@konserttikeskus.fi
Konserttikeskuksen ohjelmahaku lukuvuodelle 2022–2023
Etsimme jälleen korkeatasoisia elävän musiikin esityksiä koulu- ja päiväkotikiertueillemme. Tuleva ohjelmahaku koskee lukuvuotta 2022-2023. Haku aukeaa 1.9. ja on käynnissä lokakuun loppuun asti. Hakuohjeet ilmestyvät syyskuun alussa osoitteeseen: konserttikeskus.fi/ohjelmahaku