Konserttikeskus siirtyy uuteen koutsausmalliin

24. 06. 2024

Konserttikeskus uudistaa koutsausmalliaan siirtymällä yhdestä taiteellisesta koordinaattorista tiimimalliin. Pitkäaikainen taiteellinen koordinaattorimme Reijo Karvonen on siirtynyt tehtävästään konsultoivaan rooliin. Esitysvalmennus on osa ohjelmahakuamme, johon kaikki ohjelmistoomme tulevat ohjelmat osallistuvat.

Alkukesän aikana valittu uusi koutsaustiimi aloittaa työnsä pikkuhiljaa syyskaudella 2024. Uusi koutsaustiimi koostuu koulukiertueiden ammattilaisista: tiimiä vetää uusi taiteellinen tuottajamme Sanna Kaisa Sundström ja muut tiimin jäsenet ovat Anne-Mari Kivimäki, Maija Sariola ja Venla Ilona Blom. Koutsaustiimi pääsee tositoimiin kevään 2025 aikana, kun syksyn ohjelmahaussa toiseen vaiheeseen päässeiden ohjelmien esitysvalmennus alkaa.

Mitä koutsauksella tarkoitetaan?

Koutsaus eli koulukonserttiesiintyjien esitysvalmennus on osa Konserttikeskuksen ohjelmahakuprosessin toista vaihetta. Jokainen koulukiertueelle valittu kokoonpano käy läpi keskimäärin 1,5–2 päivän tiiviin esitysvalmennuksen ennen ensimmäistä kiertuettaan. Toinen vaihe pitää sisällään myös videoitavan näytekonsertin ja siihen liittyvän palautteen koutsaajan kanssa. Koutsauksen tavoitteena on tehdä konserttiohjelmasta koulukiertueille sopiva ja hioa ohjelma mahdollisimman laadukkaaksi kokonaisuudeksi.

Lisätietoja koutsauksesta löytyy pitkäaikaisen taiteellisen koordinaattorimme Reijo Karvosen kirjoittamasta Koutsaajan käsikirjasta, joka löytyy täältä >

Ohjelmahaku lukuvuodelle 2025–2026

 Seuraava ohjelmahakumme koskee lukuvuotta 2025–2026. Musiikin on oltava ohjelman pääosassa, mutta se voi sisältää elementtejä myös muista esittävistä taiteista. Valittu ohjelma on Konserttikeskuksen ohjelmistossa 1–3 lukuvuotta kerrallaan. Konserttikeskuksen kiertueilla tehdään pääsääntöisesti kolme koulu- tai päiväkotikonserttia päivittäin. Ohjelmahakemus tehdään Mubazar-lomakkeella. Haku alkaa ma 2.9. ja päättyy to 31.10.2024 klo 16.00.

Lue lisää ohjelmahausta täältä >