LIVE:ä päiväkoteihin!

Opetus- ja kulttuuriministeriö myönsi vuonna 2023 Konserttikeskus ry:lle miljoonan euron lisäavustuksen koulu- ja päiväkotiesitysten järjestämiseen. Rahoituksen turvin Konserttikeskus on toteuttanut LIVE 2 -hanketta, jonka tavoitteena on mm. edistää taide-esitysten alueellista saatavuutta ja yhdenvertaisuutta. LIVE 2 -hankkeessa partnerina toimii Esittävän taiteen vapaat yhteisöt ry (entinen Teatterikeskus).

Varhaiskasvatuksen opettajien liitto (VOL), Konserttikeskus ja Esittävän taiteen vapaat yhteisöt ry ovat aloittaneet LIVE 2 –hankkeen ansiosta yhteistyön, jonka tavoitteena on tukea varhaiskasvatusyksiköitä, joihin on haasteellista järjestää taide-esityksiä. Tällaisia kohteita ovat erityisesti pienten kuntien päiväkodit.

Haluatko tilata esityksen päiväkotiisi?

Tutustu ohjelmatarjottimeen tällä sivulla ja tee tilaus tästä >

Hanke on loppuunmyyty. Kiitämme kaikista tilauksista!

Päiväkotiohjelmien tilaaminen

LIVE 2 –hankkeen ansiosta pystymme tarjoamaan VOL:n jäsenille, jotka työskentelevät pienissä kunnissa (alle 10 000 asukasta), jo muutenkin edullisiin tilaajahintoihin 50 % alennuksen. Hanke vastaa esiintyjien matka- ja majoituskuluista.

Esityksiä myydään kahden (2 kpl) esityksen päivinä, joista muodostetaan kiertueita. Suosittelemme tilaajien tekevän yhteistyötä muiden alueen päiväkotien kanssa, jotta riittävä määrä esityksiä saadaan sovitettua kiertueeseen. Alennus voidaan tarvittaessa antaa myös päiväkodeille, jotka tilaavat esityksiä yhdessä VOL:n jäsenten kanssa.

Yleisösuositus on päiväkodeissa 50 lasta/esitys.

LIVE 2 -hankkeen tuottajat auttavat suunnittelussa mielellään! Esitykset järjestetään lähtökohtaisesti päiväkotien omissa tiloissa, eli esiintyjät tulevat osaksi päiväkodin arkea.

Päiväkotiohjelmat

Tutustu alla päiväkoteihin soveltuvien ohjelmien kuvauksiin ja hintoihin. Esitysten kesto on noin 35 minuuttia.

Huomioithan, että tuetut hinnat ovat voimassa vain päiväkotiryhmille järjestetyissä esityksissä. Jos tilaisuuteen kutsutaan esim. vanhempia, sisaruksia tai muuta paikallista väkeä, kyse on julkisesta esityksestä ja tällöin palkkio neuvotellaan esiintyjien kanssa erikseen.

Agit-Cirk: LOOP

Hinta: 202,5 €/esitys (norm. 405 €)

Genre: sirkus

LOOP on hyväntuulinen esitys, jossa yhdistyy kekseliäästi nykysirkus ja interaktiivinen live-looping menetelmällä tuotettu musiikki.

Esitys on kuin peli, jota muusikko ja sirkustaiteilijat kuljettavat eteenpäin vaikuttaen teoksen tunnelmaan ja rytmiin omilla valinnoillaan. Lopputuloksena on visuaalisesti ja auditiivisesti inspiroiva monimuotoinen nykysirkusteos.

LOOP ei pelkästään viihdytä, vaan haastaa ja herättää kysymyksiä. Se tarjoaa yleisölle mahdollisuuden laajentaa näkemyksiään musiikin luomisesta ja nykysirkuksen eri mahdollisuuksista.

Teoksessa nähdään ilma-akrobatiaa, akrobatiaa, esinemanipulaatiota, sekä synergiassa toimivaa lattia-akrobatiaa.

Jenni Lehtinen, sirkustaiteilija
Hanna Moisala, sirkustaiteilija
Sasu Peistola, sirkustaiteilija
Miro Mantere, muusikko

Kielivaihtoehdot: pääosin sanaton, mahdollinen suomeksi ja ruotsiksi
Esiintymistilan minimikoko: Pidempi versio: leveys 9m, korkeus 7m, syvyys 8m Lyhyempi versio: leveys 8m, korkeus 3m, syvyys 6m

Fragile-työryhmä: Fragile

Hinta: 245 €/esitys (norm. 490 €)

Genre: sirkus

Fragile on tanssitaiteilja Riku Lehtopolun koreografia kolmelle akrobaatille. Nykysirkusteos lähestyy virtuoottista taitoa inhimillisyydellä ja lempeydellä, rakentaen oman sisäisen maailman joka luo tilaa luottamukselle, avoimuudelle ja hyväksynnälle. Koreografia antaa tilaa hellyydelle ja keskinäiselle tuelle ja etsii herkkää vuorovaikutusta, jossa jokainen voi tulla nähdyksi ja hiljainenkin läsnäolo kuulluksi.

Teoksessa nähdään ilma-akrobatiaa vertikaaliköydellä, rengastrapetsilla ja spiraalilla sekä tanssillista akrobatiaa duettona ja triona. Musiikin teokseen on säveltänyt äänitaiteilija Mikko H. Haapoja, joka myös soittaa esityksissä selloa ja bassojouhikkoa. Valosuunnittelu on Kauri Klemelän.

Teos on saanut ensi-iltansa Kulttuurikeskus Caisassa Helsingissä syyskuussa 2022.

“Herkän kaunis Fragile on pieni esityksellinen helmi – – visuaalisesti herkkä ja kaunis – – Fragile on esitys, jossa kaikki toimii. Se on kuin tanssillista kamarimusiikkia, jonka intiimiys ja tekijöiden itseään korostamaton taitavuus lumoaa katsojan.”
– Annikki Alku, Demokraatti

Lue lisää: www.ilma-akrobaatti.fi/fragile

Haidi Sadonkorpi, esiintyjä
Ile Poikela,
esiintyjä
Riku Lehtopolku, esiintyjä
Mikko Haapoja, muusikko (sello, jouhikko)
Kauri Klemelä, teknikko

Kesto: 40 min
Kielivaihtoehdot: sanaton
Esiintymistilan minimikoko: leveys:12 m, korkeus: 5 m, syvyys 8 m (tai leveys: 8, korkeus 5 m, syvyys 12 m)

KATVE [blind spot] Company: Lamppukärpänen / Husfluga, ljusfluga

Hinta: 99,5 €/esitys (norm. 199 €)

Genre: tanssi

KATVE [blind spot] nykytanssiryhmän uudessa teoksessa tutustutaan maailman suurimpaan kärpäseen ja kuullaan Eppu Nuotion ötökkäriimejä. Esitys voidaan toteuttaa suomeksi tai ruotsiksi.

Lamppukärpänen on lapsille suunnattu tanssiteos maailman isoimmasta kärpäsestä, joka rakastaa kirjoja ja kaikenlaisia hyönteisiä. Maailmassa on ällistyttävä määrä ötököitä kuten esimerkiksi siira, lymymuurahainen, kirjanpainaja, papupiilokas, harsokorento, saksanturilainen, hyppyhäntäinen, kirjatäi ja niin edelleen!

Pienet hyönteiset pyörittävät maailmaa omalla toiminnallaan; niiden ansiosta kasvit kantavat hedelmää ja ihmiset saavat syödäkseen – eikä maailma tai varsinkaan ihmiset tulisi toimeen ilman pieniä hyönteisiä. Sen tähden Lamppukärpänen lukee ja tutustuu kaikkeen mahdolliseen. Ja kyllä hänkin on sen verran paljon hyönteinen, että saa kokea kiehtovan muodonmuutoksen kelta-vihreästä toukasta komeaksi kärpäseksi.

Husfluga, ljusfluga

I dansgruppen KATVE [blind spot]:s nya föreställning får vi bekanta oss med världens största fluga och lyssna till Eppu Nuotios insektrim.

Husfluga, ljusfluga är en modern dansföreställning för barn i alla åldrar, skapad av Heidi Masalin. Föreställningen handlar om världens största fluga, som älskar böcker och allehanda insekter. På vår jord finns otroligt många småkryp, som till exempel gråsugga, kompostmyra, barkborre, bönbagge, guldögonslända, ollonborre, hoppstjärt, bokmal och så vidare! De små insekterna driver världen med sin insats; tack vare dem bär plantor frukt som människor äter – och inte skulle världen, eller speciellt människan, klara sig utan insekter. Därför läser och bekantar sig Husflugan med allt möjligt. Och visst är Husflugan så pass mycket insekt att den får uppleva förvandlingen från en gulgrön larv till en ståtlig fluga.

Mer information om föreställningen

Koreografi & dans: Heidi Masalin
Dikter: Eppu Nuotio
Ljudplanering: Olli Havu
Ljudeffekter: YLE arkisto, freesound /RTB45, Olli Havu
Dikternas översättning till svenska: Henrik Huldén
Diktläsning på svenska: Henrik Huldén, Aaron Frösén, Emilia Frösén, Rasmus Frösén, Irene Havu, Hilla Havu

Heidi Masalin, tanssija

Kesto: 30 min
Kielivaihtoehdot: suomi, ruotsi
Esiintymistilan minimikoko: leveys: 6 metriä, korkeus: normaali huonekorkeus, syvyys: 6 metriä

Koreografia ja tanssi: Heidi Masalin
Runot: Eppu Nuotio
Äänisuunnittelu: Olli Havu
Äänitehosteet: YLE arkisto, freesound /RTB45, Olli Havu
Runojen lausunta (suomi): Olli Havu, Aaron Frösén, Emilia Frösén, Rasmus Frösén, Irene Havu, Hilla Havu
Runojen käännös ruotsiksi: Henrik Huldén
Runojen lausunta (ruotsi): Henrik Huldén Aaron Frösén, Emilia Frösén, Rasmus Frösén, Irene Havu, Hilla Havu

Klasari-Klaara ja Jazz-Piski

Hinta: 152 €/konsertti (norm. 304 €)

Genre: musiikki

Kadonnut yhteinen sävel

Kadonnut yhteinen sävel on näytelmällinen, käsikirjoitettu lastenkonsertti, jossa viulua ja kontrabassoa soittavat koirahahmot Klasari-Klaara ja Jazz-Piski etsivät yhteistä säveltä yhdessä soittamiseen ja toistensa ymmärtämiseen. Alku ei ole kovin lupaava, mutta musiikin avulla ystävyys löytyy!

Konsertin pääteemoina ovat paitsi soitinten esittelyt, myös eri musiikinlajien erojen ja yhteneväisyyksien hahmottaminen, improvisaation alkeiden ymmärtäminen, erilaisuuden hyväksyminen sekä musiikin rooli ja mahdollisuudet ihmisten  ja koirien välistä yhteisymmärrystä lisäävänä tekijänä.

Esityksen musiikki on monityylistä: mukana on tarinaan liittyviä yhtyeen omia sävellyksiä, joissa liikutaan jazzin ja kansanmusiikin rajamailla, duon soittimille sovitettuja lastenlauluja, klassista kamarimusiikkia ja tehdäänpä esityksessä lapsiyleisölle tutuksi myös nykymusiikista tuttuja tehokeinoja sekä vapaata improvisaatiota. Kaikki sulassa sovussa tarinan lomassa!

Krista Jäänsola, viulu
Sampo Lassila, kontrabasso

Konsertin kesto: päiväkodeissa 30–35 min

Naattiorkesteri

Hinta: 269,5 €/konsertti (norm. 539 €)

Genre: musiikki

Voihan Naatti!

”Kikkuri kakkuri kaatti, pippuri pappuri paatti, tik tak tuk – hei, aikamoinen naatti!” Naattiorkesteri laulaa, loruilee ja liioittelee!

Naattien mukaansatempaavalla musiikkimatkalla lounastetaan Loiskiaisen kanssa, ampaistaan avaruuteen asti ja mennään metsään mietiskelemään. Joskus sanat sekoittuvat suussa suhmuraksi ja pissahätäkin voi yhtäkkiä yllättää. Yhtyeen sanoitukset kumpuavat lasten maailmasta, jossa kaikki on mahdollista!

Naattiorkesterin musiikki on pullollaan upeita lauluharmonioita, erilaisia instumentteja sekä taidokkaita sovituksia, joiden parissa viihtyy koko perhe. Naatit ovat riemastuttaneet yleisöään energisillä ja osallistavilla esiintymisillään ympäri Suomea.

Tuuli Ingman, huilu, laulu, perkussiot, ukulele
Eerika Grof,
laulu, perkussiot, cajon
Joppe Haahti, basso, laulu
Elina Hautamäki, laulu, huilu, perkussiot, ukulele
Veera Isotalo, cajon, laulu, perkussiot
Severi Laakso, kitara, laulu
Karoliina Rantalainen, saksofonit, laulu, huilu, perkussiot
Sanni Tuomi, harmonikka, laulu, ukulele

Yhtye esiintyy kvintettinä.

Kesto: päiväkodeissa 30-35 min
Kielivaihtoehdot: suomi

Pauliina Aladin ja työryhmä: Tanssiva satuhetki

Hinta: 202,5 €/esitys (norm. 405 €)

Genre: tanssi

Tanssiva satuhetki on tanssijoiden ja sadunlukijan esittämä humoristinen, riehakas ja yleisöä osallistava esitys, jossa katsojat saavat liikkua ja eläytyä haluamallaan tavalla.

Sateenkaareva tuokio juhlistaa ihmisten ja perhemallien monimuotoisuutta, ja vauhtiin pääsevät niin sankarit, yksisarviset kuin popcornitkin. Esityksessä kuullaan ja nähdään satuja, jotka on kerätty lapsilta ja perheiltä. Jokainen esitys on omanlaisensa kokonaisuus, johon yleisö saa vaikuttaa.

Pauliina Aladin, tanssija
Anni Puuperä, tanssija
Tanja Illukka, tanssija
Veera Leppänen, tanssija

Kesto: 30 min
Kielivaihtoehdot: suomi

Esiintymistilan minimi koko: leveys: 6 m, korkeus: 3 m, syvyys: 6 m

Potkuri Ensemble: Utu ja Myrsky Linnunradalla

Hinta: 172,5 €/esitys (norm. 345 €)

Genre: teatteri

Utu ja Myrsky asuvat Majakkasaarella Pasi-papukaijan kanssa. Eräänä iltana saarelta löytyy jotain ennennäkemättömän ainutlaatuista: tähtien päiväkodista tipahtanut Tähti!

Suuri ja tuntematon avaruus hieman pelottaa, mutta muutaman kaukopuhelun jälkeen Utu ja Myrsky päättävät lähteä palauttamaan Tähteä takaisin Linnunradalle. Jännittävällä avaruusseikkailulla rapsutellaan Aurinkokoiria, vieraillaan Mars-Mummolassa ja kohdataan Galaktinen Kiusaaja.

Pääseekö Pikku-Tähti takaisin kotiin? Entä Utu ja Myrsky? Riittääkö rohkeus ja voiko kuka tahansa loistaa Tähden lailla?

Utu ja Myrsky Linnunradalla on koko perheen osallistava ja humoristinen esitys pelkojen voittamisesta ja tuntemattoman kohtaamisesta.

Ines Kakkonen, näyttelijä
Tuulia Lindholm, näyttelijä
Paul Damade, teknikko

Kielivaihtoehdot: suomi
Esiintymistilan minimikoko: leveys: 5 m, korkeus: 2,5 m, syvyys: 4 m
Ohjaus: Siiri Ervasti
Käsikirjoitus: työryhmä
Musiikki ja äänisuunnittelu: Rebekka Holi
Lavasteet ja visuaalinen ilme: Alex Vahera
Valosuunnittelu ja tekniikka: Paul Damade
Näyttelijät: Ines Kakkonen ja Tuulia Lindholm

SharpProduktions: Balalaukku

Hinta: 172,5 €/esitys (norm. 345 €)

Genre: teatteri

Koko perheelle suunnattu Balalaukku on klovnimaisteri Hanna Terävän ja muusikko Tapani Variksen musiikki- ja klovneriaesitys, jossa kokonaiset maailmat napsahtavat esiin matkalaukun aukaisulla. Palapelimainen esitys toimii taatulla punanenäisellä logiikalla. Äänimaailma syntyy livenä, matkalaukun mittaisilla soittimilla.

Hanna Terävä, klovni, näyttelijä, ohjaaja
Tapani Varis, muusikko, äänisuunnitelija, säveltäjä
Teemu Korpipää, teknikko

Kesto: 25–35 min
Kielivaihtoehdot: suomi, ruotsi, englanti, sanaton
Esiintymistilan minimikoko: leveys: 8 m (muokattavissa), korkeus: 2,5 m, syvyys: 6 m (muokattavissa)

Konsepti ja ohjaus ja Maija- klovni: Hanna Terävä
Musiikin sävellys, äänisuunnittelu, musiikin esitys: Tapani Varis
Näyttämöllä Hanna Terävä ja Tapani Varis

Tanssiryhmä Off/Balance: Hutiklubi

Hinta: 202,5 €/esitys (norm. 405 €)

Genre: tanssi, teatteri

Miltä näyttää naurettava tanssisoolo? Miten tanssivat naapurukset naantalilaiseen nykymusiikkiin? Saako tanssijalle huutaa ohjeita kesken kohtauksen? Saa. Ja pitää.

Hutiklubi yhdistää nykytanssin, teatteri-improvisaation ja musiikki-improvisaation. Esitys koostuu lyhyistä tanssikohtauksista, jotka toteutetaan pyytämällä yleisöä määrittämään aihepiirejä, esitystyyliä ja liikelaatuja. Vuorovaikutuksessa yleisön kanssa kokeneet esiintyjät luovat hyväntuulisen esityksen, joka sukeltaa taiteen maailmaan viihdyttävästi ja riemukkaasti.

Hutiklubi on saanut loistavaa palautetta sekä katsojilta että kriitikoilta ja sitä on ensi-iltansa jälkeen esitetty yli 80 kertaa eri puolilla Suomea erilaisissa tapahtumissa, festivaaleilla ja koulukiertueilla.

Elina Häyrynen, tanssija
Jukka Tarvainen,
tanssija/koreografi
Katja Sallinen, tanssija
Lauri Kallio, muusikko/esiintyjä

Kesto: päiväkodeissa 30 min
Kielivaihtoehdot: suomi, englanti
Esiintymistilan minimikoko: leveys: 6 m, korkeus: 3 m, syvyys: 5 m (neuvoteltavissa, mikäli tarjottava esiintymistila on pienempi)

Tanssiteatteri Minimi: PELI

Hinta: 172,5 €/esitys (norm. 345 €)

Genre: tanssi

PELI on tanssiteos, joka käsittelee loputonta kilpailua, yksin pärjäämistä ja yhdessä toimimista. Pelissä haastetaan, hypitään ja huhkitaan kunnes lopussa häämöttää maaliviiva – mutta mikä on voitto ja kuka oikeasti on voittaja?

Virva Torkko-Muñozin ja Noomi Forslundin luoman pelikuplan sisällä käsitellään olemisen teemoja, nykypäivän suorituskulttuuria ja joskus päätöntäkin kilpailua. On pelinappuloita, pelivälineitä, rooleja, ohjaimia ja ohjaajia. Mielikuvitusmaailmaa rajoittaa peleistä tutut ja turvalliset raamit, ohjeet ja säännöt.

Mutta kuka oikeasti on pelaaja ja kuka peli? Kuka päättää ja ohjaa, kuka seuraa ja suorittaa? Pelaammeko yhdessä, erikseen, toisiamme vastaan vai samana joukkueena?

Tanssiteatteri Minimin omaa tuotantoa oleva koko perheen tanssiteos on viihdyttävä, värikäs ja nyrjähtänyt kilpajuoksu kohti maalia. Se on mukaansatempaava pelimaailma täynnä lempeyttä ja vilpittömyyttä.

Tekijät ovat inspiroituneet mm. Candy Crush Sagasta, omista kokemuksistaan 2020-luvun Suomessa elävinä naisina ja Ranskalaisista Pastilleista.

Noomi Forslund, tanssi
Virva Torkko-Muñoz, tanssi
Veli-Matti Timoskainen, tekninen avustaja

Kesto: 30 min
Kielivaihtoehdot: sanaton
Esiintymistilan minimikoko: leveys: 6 m, korkeus: 4 m, syvyys: 6 m

Koreografia ja tanssi: Noomi Forslund, Virva Torkko-Muñoz
Äänisuunnittelu: Matti Vanha-Viitakoski
Valokuvat: Mikko Kaukonen
Tuotanto: Tanssiteatteri Minimi
Traileri ja tallenne: Akseli Muraja

Tanssiteatteri Rimpparemmi: Ammattieläin

Hinta: 202,5 €/esitys (norm. 405 €)

Genre: tanssi

Hyppää mukaan seikkailuun! Tässä teoksessa lapsetkin pääsevät osallistumaan esitykseen.

Neljän tutkijan ryhmä Villi Veikkaus tutkivat luonnon monimuotoisuutta. Ammattieläin antaa vastauksen sille, mitä kirjekyyhkyt tekevät nykyään, millainen on kiiltomadon kirjoitustaito ja mikäs ihme se hiilijalanjälki onkaan.

Upeat tanssikohtaukset ja esityksen tarttuva melodia saa jalan vipattamaan välittömästi. Eppu Nuotion ja Jukka Parkkisen runoista koostuvat laulujen sanat ilahduttavat niin lapsia kuin aikuisiakin Jukka Nurmelan säveltämän musiikin sytyttäessä esityksen henkiin.

Lue lisää esiintyjäryhmän kotisivulta: https://rimpparemmi.fi/performances/ammattielain/#

Helmi Järvensivu, tanssija
Laura Kallas-Herd,
tanssija
Joni Kuokkanen, näyttelijä
Jukka Nurmela, muusikko

Kesto: 40 min
Kielivaihtoehdot: suomi
Esiintymistilan minimikoko: leveys: 4 m, korkeus: noin 3 m, syvyys:  3m
Yleisö ja esitystila: Päiväkodeissa suosituksena noin 30 lasta/esitys.
Esitys on ensisijaisesti akustinen, mutta tarvittaessa isoissa tiloissa voidaan käyttää PA-kalustoa.

Teatteri Tuomikko: Suru puserossa

Hinta: 99,5 €/esitys (norm. 199 €)

Genre: nukketeatteri, teatteri

Suru puserossa on kaunis, läpisävelletty nukketeatteriesitys surusta ja siitä selviytymisestä.

Kun peikko menettää pupu-ystävänsä, on suru niin suuri, että puserokin muuttuu mustaksi. Alkaa surusta selviytyminen, jonka aikana tunnetilat heittelevät, ruoka ei maistu ja nauramisesta tulee syyllinen olo. Vuodenaikojen vaihtuessa suru alkaa pikkuhiljaa hellittää ja puserosta irtoaa mustia palasia, kunnes jäljellä on enää viimeinen, kaihoisa muisto, joka ei koskaan katoa.

Teatteri Tuomikon sanaton nukketeatteriesitys tekee surun moninaisuuden lapselle ymmärrettäväksi ja käsittelee vaikeaa aihetta turvallisesti ja lempeästi kuin sylissä pitäen.

Katsojapalaute:

”Esitys oli oikea sydämen tuotanto näin ostavalle tuottajallekin! Ja iloitsin siitä kauniista palautteesta, mitä koululaisyleisöltämme saimme. Esitys oli koskettanut ja saanut lapset puhumaan ja käsittelemään tunteitaan jälkikäteen niin puhuen kuin maalatenkin. Enkä ihmettele. Niin kauniisti ja helpostilähestyttävällä tavalla Tuomikko käsitteli surua, kaipuuta ja elämässä eteenpäinmenemistä. Sydäntä parantava esitys ❤️”

– Mari Rissanen / Lasten kulttuurikeskus Aurora

Terhi Tuomikko, esiintyjä

Kesto: 30 min
Kielivaihtoehdot: suomi, englanti, sanaton Esitys on lähes sanaton, ja esityksessä käytettävä puhe voidaan toteuttaa halutulla kielellä.
Esiintymistilan minimikoko: leveys: 3 m, korkeus: 2,5 m, syvyys: 4 m

TeatteriQo: Ovisilmä

Hinta: 172,5 €/esitys (norm. 345 €)

Genre: nukketeatteri, teatteri

Ilolaulu arkielämälle, naapuruudelle ja erilaisille kodeille!

Ovisilmä on nukketeatteriesitys kerrostalosta ja sen erilaisista asukkaista. Se on visuaalinen leikki arjen iloista, tuoksuista, äänistä ja kohtaamisista. Kerrostaloelämä on kummallinen sekoitus toistemme lähellä ja kaukana olemista. Ovisilmä esityksen kautta on mahdollista kurkistaa kerrostalossa oleviin koteihin ja niiden asukkaiden arkipäiväiseen elämään. Esitys on yhdistelmä arkipäivän ihmeitä ja yllätyksiä sekä riemukas kavalkadi nukketeatterin erilaisia tekniikoita!

Anna Uschanov, esiintyjä
Mila Nirhamo,
esiintyjä
Perrine Ferrafiat, ohjaaja, teknikko

Kesto: 35 min
Kielivaihtoehdot: suomi
Esiintymistilan minimikoko: leveys: 4 m, korkeus: 3 m, syvyys: 5 m

Käsikirjoitus, nukenrakennus, lavastus: Anna Uschanov
Ohjaus ja äänisuunnittelu: Perrine Ferrafiat
Näyttämöllä: Mila Nirhamo ja Anna Uschanov

Tehdas Teatteri: Hattujahti

Hinta: 138,5 €/esitys (norm. 277 €)

Genre: nukketeatteri, teatteri

Hattujahti on Sven Nordqvistin Hattjakten -kirjaan perustuva vauhdikas nukketeatteriesitys.

Esitys kertoo Papasta, ​jolla on aina hattu päässä. Eräänä aamuna hattu on kadonnut, mikä on tietenkin katastrofi. Hattu on Papalla oltava, ja niinpä etsinnät, hulvattomat hahmot ja salaperäisesti ilmestyvät vihjeet johtavat Papan ennennäkemättömille ja kokemattomille teille hatun perässä. Surrealistisen matkan varrelta Pappa ei löydä hattua vaan viisi pientä esinettä, jotka saavat hänet muistamaan.

Esitys on tehty sukupolvia yhdistäväksi kokemukseksi, jota lapset ja ikäihmiset voivat katsoa myös yhdessä. Esitys toimii toki kohderyhmilleen myös erikseen.

Lotta Virtanen, esiintyjä
Nanna Mäkinen, esiintyjä

Kesto: 45 min
Kielivaihtoehdot: suomi
Esiintymistilan minimikoko: leveys: 7 m, korkeus: 2,5 m, syvyys: 6 m (sovellettavissa)

Ohjaus: Seija-Leena Salo
Alkuperäisteoksen dramatisointi ja käännös: Seija-Leena Salo
Lavastus ja nuket: Maiju Tainio, Iisa Tähtinen ja Lotta Virtanen
Äänisuunnittelu ja musiikki: Aino Lehtovaara
Puvustus: Lotta Virtanen
Esiintyminen: Nanna Mäkinen ja Lotta Virtanen
Yleisötyön suunnittelu: Seija-Leena Salo, Iisa Tähtinen ja työryhmä
Valokuvat: Jussi Virkkumaa