YAMawards 2024: Antti Paalanen palkittiin Best small ensemble -palkinnolla
20. 09. 2024
YAMsession on inspiroiva kansainvälinen konferenssi ja showcase-festivaali luoville ammattilaisille, jotka työskentelevät nuorille yleisöille suunnatun elävän musiikin parissa. Tapahtuman järjestää maailman suurin lapsiin ja nuoriin suuntautuva musiikkiorganisaatio Jeunesses Musicales International (JMI).
Tänä vuonna YAMsession järjestettiin Norjan Bodøssa 16.–18.9.2024. Showcase-festivaalin ohjelmisto koostui tälläkin kertaa lukuisista konserteista, puheenvuoroista, kansainvälisten kollegojen kohtaamisista, verkostoitumisesta ja YAMawards-gaalasta, jossa palkittiin parhaita parhaita nuorille yleisöille suunnattuja musiikkituotantoja.
YAMawardsin ehdokkaat valittiin hakemusten perusteella ja yleisöllä oli myös mahdollisuus äänestää suosikkiaan Public choice -kategoriassa. Best small ensemble for the young audiences -kategoria on gaalan kisatuin kategoria. Kyseisen kategorian voitto tuli Suomeen jo toista vuotta putkeen, sillä parhaaksi pieneksi kokoonpanoksi valittiin Antti Paalanen & Hullu haitari. Palkinnon kävi noutamassa yhtyeen ääniteknikko Samuli Volanto. Viime vuonna saman kategorian voitti Musiikkisirkus Avain hukassa.
Konserttikeskuksen väki onnittelee lämpimästi Antti Paalasta mahtavasta kansainvälisestä tunnustuksesta!
Producers forum demosi koutsauksen tarpeellisuutta
Tapahtuman yhteydessä järjestettiin Producers forum, jossa kaksi kokenutta musiikkituottajaa tekee yhteistyötä muusikoiden kanssa kehittääkseen tuotantoa kohdeyleisölle sopivaksi. Tänä vuonna tuottajat pääsivät kehittämään Tunes from the Lynx Valley -konserttia.
Tapahtuman ensimmäisenä aamuna esitettiin konsertin ensimmäinen versio ja tuottajien kanssa työstetty versio esitettiin seuraavan päivän lopuksi. Tänä vuonna tuottajina toimivat Cédric Van Caillie (BE) ja Venla Ilona Blom (FI), joka aloitti syyskuussa Konserttikeskuksen koutsaustiimissä.
Lisätietoa YAMsessionista osoitteessa: https://www.yamsession.org/