Ohjelmahaku lukuvuodelle 2027–2028 on auki

1. 09. 2026

Konserttikeskuksen ohjelmahaku lukuvuodelle 2027–2028 on täällä! Etsimme uusia, korkeatasoisia lapsille ja nuorille suunnattuja musiikkipainotteisia soolo- ja duoesityksiä päiväkoti- ja koulukonserttikiertueillemme. Pienten kokoonpanojen haku on kertaluonteinen nyt syksyllä 2026. Haku on käynnissä 1.9.–30.10.2026 klo 16 asti.

Toivomme hakemuksia muusikoilta erilaisilla taustoilla, kaikista musiikin genreistä. Elävän musiikin on oltava ohjelman pääosassa, mutta se voi sisältää elementtejä myös muista esittävistä taiteista.

Toteutamme vuosittain yhteensä noin 1000­ konserttia ja musiikkityöpajaa eri puolilla Suomea yhteistyössä paikallisten järjestäjien kanssa. Esiintyjille maksetaan kiertueista konsertti- ja työpajapalkkiot matkakuluineen. Valittu ohjelma on Konserttikeskuksen ohjelmistossa 1–3 lukuvuotta kerrallaan. Konserttikeskuksen kiertueilla tehdään pääsääntöisesti kolme koulu- tai päiväkotikonserttia päivittäin.

Ohjelma arvioidaan hakemuksen ja videokoosteen perusteella, joiden tulee antaa kuva ohjelman sisällöstä sekä esiintyjien vuorovaikutustaidoista kohdeyleisön edessä.

Onko mielessäsi ohjelmaidea soolo- tai duokokoonpanolla, joka voisi koskettaa tai yllättää nuoria kuulijoita? Jos vastaus on kyllä, nyt on erinomainen hetki hakea mukaan. Lähetä hakemuksesi alla olevan linkin kautta ja tule rakentamaan kanssamme merkityksellisiä kohtaamisia lapsille ja nuorille eri puolilla Suomea.

Kuvassa Miihkali (kuvaaja: Chris-Tomas Konieczny)

Hakuinfossa mahdollista kysyä lisää hakuprosessista

Ohjelmahaun hakuinfo järjestetään etäyhteyksin keskiviikkona 23.9.2026 klo 14–15. Infotilaisuudessa kerromme hakukäytännöistä ja osallistujilla on mahdollisuus kysyä hakuun liittyvistä yksityiskohdista. Hakuinfo järjestetään Teamsissa, johon voit liittyä selaimella tai lataamalla sovelluksen. Linkki tapaamiseen alla: