Laulumerkkisuoritukset

 

Laulamisen harrastus on selvästi vähentynyt lasten keskuudessa viimeisten parin vuosikymmenen aikana ja samalla perinteisten suomalaisten laulujen tuntemus on häviämässä. Tähän tarpeeseen Konserttikeskus kehitti muutamia vuosia sitten erityisen lauluhankkeen, jonka tarkoituksena on opetella suomalaisia lastenlauluja ja suorittaa tämän jälkeen laulumerkki.

Kirkkoharjun koulun oppilaat harjoittelemassa yhteislauluja.

Kirkkoharjun koulun oppilaat harjoittelemassa yhteislauluja.

PIKKUKULTA, KULTA JA TUPLAKULTA -SUORITUKSET

Laulumerkkisuorituksen perusidea on se, että koululuokka tai päiväkotiryhmä ottaa päämääräkseen yhdessä harjoitella etukäteen määritellyn ohjelmiston pohjalta tietyn määrän pakollisia ja vapaavalintaisia lauluja. Kun laulut on harjoiteltu kuntoon, lähettää Konserttikeskus "inspehtoorin" kouluun tarkastusmatkalle. Leikkimielisessä kokeessa koko luokka/päiväkotiryhmä yhdessä esittää osan harjoitelluista lauluista ja, mikäli laulut on hyvin harjoiteltu, vastaanottaa suorituksestaan diplomin. Jokainen oppilas/lapsi saa diplomista omakohtaisen kopion, jossa mainitaan kokeessa lauletut ja sitä varten opetellut laulut. Laulumerkkisuorituksia on eri ikäryhmille: PIKKUKULTA päiväkoteihin ja 1.-2. luokille, KULTA 2.-3. (4.) luokille sekä TUPLAKULTA (4.) 5.-6. luokille. Ikäryhmätasot suoritettuaan lapsilla on hallinnassaan lähtötasoon nähden selvästi laajempi laulujen tuntemus ja hallinta sekä kasvanut valmius yhteislauluun. Suorituspäivää voidaan koulussa/päiväkodissa laajentaa järjestämällä laajemmalle kuulijajoukolle suunnattu yhteislaulukonsertti.

Laulumerkkisuoritusten hinta on 54 €/luokka ja yhteislaulukonsertin hinta 150 €. Lähetämme jokaiselle osallistuvalle koululle ja päiväkodille Suomen lasten lauluaarteisto -CD-levyn veloituksetta.
 

Lisätietoa Laulumerkkisuorituksesta:
Reijo Karvonen, taiteellinen koordinaattori & Inspehtoori,
puh. 040 593 2369, reijo.karvonen@konserttikeskus.fi


Laulumerkkisuoritukset päiväkodeissa ja peruskoulun 1.-2. luokilla

PIKKUKULTA

OHJELMISTO

Asikkalan puiset rattaat
Autoni punainen
Elefanttimarssi
Enkeli taivaan
Hoosianna
Hämähäkki
Ihhahhaa
Joulupukki
Joulupuu on rakennettu
Jänis istui maassa
Kaksi pientä peikkolasta
Kalevalainen sävelmä
Kapteeni katsoi horisonttiin
Kas metsämökin ikkuna
Kuukaudet

 

Laiva
Laulu oravasta
Maailman lapset
Maa on niin kaunis
Metsämiehen laulu
Mikki Hiiri merihädässä
Minun ystäväni
Mörkö se lähti piiriin
Mörrimöykky
On Suomi meidän maamme
Oravan pesä
Peppi Pitkätossu
Pienen pieni veturi
Pienet kalat uivat
Pii pii pikkuinen lintu

 

Piiri pieni pyörii
Prinsessa Ruusu linnassa
Raparperin alla
Rati riti ralla
Sano sano todella
Seitsemän miehen voima
Soihdut sammuu
Suutarin emännän kehtolaulu
Suvivirsi
Tuiki tuiki tähtönen
Vaarilla on saari
Vanha kissa
Viikonpäivät
Ystäväni tuttavani

OHJEITA

  • Laulumerkkisuoritus päiväkodeissa ja peruskoulun 1. luokilla kestää n. 30 minuuttia.
  • Suoritusta varten lapset opettelevat kuusi laulua, joista kaksi voi olla yllä olevan listan ulkopuolelta.
  • Säkeistölauluista riittää, että osataan yhden säkeistön sanat.
  • Lauluihin liittyvät leikit voidaan haluttaessa liittää suoritukseen.
  • Suorituspaikkana toimii päiväkodin/koulun omat tilat, ellei muuta sovita.
  • Suorituspaikalla tulee olla vireessä oleva piano ja CD-soitin.

Laulumerkkisuoritukset peruskouluissa

I TASO: KULTA

A. Pakolliset laulut

Enkeli taivaan (1, 2, 10)
Kalevalainen laulu
Maamme
Olet maamme armahin
Suvivirsi (2)
 

B. Valinnaiset laulut (näistä 10 osattava)

Asikkalan rattaat
Hyvin hiljaa
Joulupukki
Joulupuu on rakennettu
Kapteeni katsoi
Kas metsämökin ikkunast´
Kuukaudet
Lasten liikennelaulu
Lintu lensi oksalle
On neidolla punapaula
Oravanpesä (3)
Raparperin alla
Rati riti ralla
Saunavihdat
Sinisiä punaisia ruusunkukkia (4)
Suutarin emännän kehtolaulu
Vaarilla on saari
Viikonpäivät
Ystäväni tuttavani

C. Omavalintaiset laulut (5 kpl)


II TASO: TUPLAKULTA

A. Pakolliset laulut

En etsi valtaa, loistoa
Enkeli taivaan
Hoosianna
Kalevalainen laulu
Lippulaulu tai Synnyinmaan laulu
Maakuntalaulu
Maamme
Olet maamme armahin
Suvivirsi
Taivas on sininen ja valkoinen tai Sininen ja valkoinen
 

B. Valinnaiset laulut (näistä 8 osattava)
Arvon mekin ansaitsemme (4)
Honkain keskellä
Isontalon Antti
Joulumaa
Jänöjussin mäenlasku
Kesäpäivä Kangasalla
Kotimaani ompi Suomi (3)
Laulu oravasta (Chydenius)
Lentäjän poika
Maa on niin kaunis
Metsämiehen laulu
Mikki Hiiri merihädässä
Miks´ leivo lennät
Oolannin sota
Päivänsäde ja menninkäinen
Seitsemän miehen voima
Soittajapaimen

C. Omavalintaiset laulut (7 kpl)


OHJEITA

  • I-tason merkki on suunniteltu suoritettavaksi 2.-3. (4.) luokalla.
  • II-tason merkki on suunniteltu suoritettavaksi (4.) 5.-6. luokalla. Suorituksen voi tehdä aiemminkin, mikäli luokka on siihen valmis.
  • Kaikki suoritukseen valitut laulut pitää osata ulkoa (myös sanat).
  • Valinnaisten laulujen listasta valitaan I-tasolla 10 laulua ja II-tasolla 8 laulua.
  • Omavalinnaiset laulut (5 laulua I-tasolla, 7 laulua II-tasolla) voivat olla mitä tahansa suomalaisia lauluja. Omavalintaisiksi lauluiksi voi valita myös lauluja toiselta suoritustasolta. Valituista omavalintaisista lauluista tulee lähettää nuotit suorituksen vastaanottajalle etukäteen tai ilmoittaa mistä musiikkikirjasta laulujen nuotit löytyvät. On hyvä kuitenkin varautua siihen, että oma opettaja säestää omavalintaiset laulut.
  • Suoritus kestää noin 45 minuuttia.
  • Suorituspaikkana toimii hyvin oma luokka/musiikkiluokka.
  • Suorituksen tekee yksi luokka kerrallaan.
  • Suorituspaikalla tulee olla vireessä oleva piano ja CD-soitin.
  • Uskonnollisten laulujen aikana muihin uskontokuntiin tai elämänkatsomustietoon kuuluvat oppilaat voivat poistua luokasta


Laulu-CD:t

Konserttikeskuksen tuottamia CD-levyjä voit tilata hintaan 10 €/kpl + postikulut joko puhelimitse 010 322 4400 tai sähköpostitse konserttikeskus@konserttikeskus.fi. Lähetämme jokaiselle Laulumerkkisuoritukseen osallistuvalle koululle ja päiväkodille Suomen lasten lauluaarteisto -CD-levyn veloituksetta.

Suomen lasten lauluaarteisto sisältää 41 vanhaa sekä uudempaa lastenlaulua ja lähtökohtana on, että levyä voi käyttää apuvälineenä lauluja opeteltaessa. Kokoelma sisältää kaksi CD-levyä, joilla kustakin laulusta ovat peräkkäin sekä laulettu että instrumentaaliversio. Lauletuissa versioissa laulut esitetään pianon, kanteleen tai yhtyeen säestäminä. Instrumentaaliversioissa, joita voidaan käyttää opeteltavien laulujen taustoina, laulun korvaa huilu tai viulu. Levyllä esiintyy koululaisia, mikä tekee samastumisen lapselle helpommaksi ja kannustaa omakohtaiseen laulamiseen ja esiintymiseen.

Pikkukulta -levy on tehty samalla periaatteella. Levyä voi käyttää apuna opeteltaessa lauluja päiväkodeissa tai kouluissa Pikkukulta -tason suorittamista varten – tai se voi toimia missä tahansa ilon ja inspiraation tuottajana. Kaksoisalbumi sisältää 23 laulua, joista on sekä lauletut että säestysversiot.