TYÖPAJAT
Seuraavat Konserttikeskuksen esiintyjäryhmät vetävät koulukonsertteihinsa liittyviä työpajoja. Työpajoissa lapset ja nuoret pääsevät tutustumaan yhtyeen esittämään musiikkiin omakohtaisesti kokeilemisen ja oppmisen kautta.
Työpajoja toteutetaan yleensä yhden (45min) tai kahden (90min) oppitunnin pituisina kokonaisuuksina. Työpajatunnit liitetään yleenä konsertteihin. Tavallinen sekä työpajoja että konsertteja sisältävä työpäivä alkaa konsertilla tai kahdella ja päättyy pienryhmille suunnatuilla työpajoilla.
-
biisintekijä koulussa
"Biisien" ammattimaiset tekijät luovat lasten ja nuorten kanssa uusia lauluja ja välittävät samalla tietoa ammattinsa erityispiirteistä. Lauluntekoprosessi voi koostua yhdestä tai useammasta vierailusta. Biisintekijöinä toimivat mm. Samuli Laiho, Ville Pusa ja Mikko Perkoila.
(1.-2.) 3.-6. lk, yläkoulu, lukio, ammattioppilaitokset
Hinta: 50 €/oppitunti
-
DRUM CIRCLE
"Rytmitohtori" Harri Setälä johdattaa oppilaat rytmi-ilmaisun kartalle hyödyntämällä yhteisöllisen rumpupiirin työpajaa, jossa keholla, lorulla ja laululla on keskeinen sija. Työpajassa osallistujat pääsevät omin käsin soittamaan monenlaisilla rummuilla ja iloitsemaan yhteisöllisestä soitosta. Yhteisöllisyydellä ehkäistään syrjäytymistä ja luodaan luottamusta ja turvaa osallistujien ryhmään. Avustajana toimii Harri Heininen tai Mikko Kivekäs.
Esikoulu, alakoulu, yläkoulu, lukio, ammattioppilaitos
Hinta: 100 €/oppitunti
-
FUSE-PROJEKTI
Tommy Mansikka-aho, DJ-laitteet, etniset puhaltimet; Mamba Assefa ja/tai Ismaila Sane, lyömäsoittimet, tanssi
Fuse-projektin työpaja täydentää koulukonserttia. Siinä esitellään käytössä olleet soittimet ja DJ-laitteet sekä opetetaan niiden käyttöä ja yhdistämistä. Rytmiikkaan tutustutaan ryhmässä lyömäsoittimien avulla. Afrotanssia kokeillaan silloin, kun työpajan vetäjiin kuuluu Ismaila Sane.
Alakoulu, yläkoulu, lukio, ammattioppilaitos
Hinta: 100 tai 150 €/oppitunti

-
Groove percussion band
Harri Setälän yhtyeen vetämät rytmikylpytyöpajat antavat groovea bändisoittoon kaikilla asteilla - mukana sambaa hip hopia, rappia, rytmiikkaa. Tavoitteena on oppia edellä mainittujen tyylien rytmejä, fraaseja ja komppeja sekä niihin liittyvää improvisoimista.
Päiväkoti, alakoulu, yläkoulu, lukio, ammattioppilaitos
Hinta: 250 €/oppitunti

-
Mikko Perkoila
-
Pape ja kasumai
-
Polepole
-
shankara
-
soiva siili
Sanaverstaasta laulupajaan -työpajan vähimmäiskesto on 90 min. ja ryhmäkoko 5-20 lasta. Jokainen lisätunti voi kasvattaa ryhmää 10 lapsella.
Päiväkoti, alakoulu
Täydennyskoulutuksessa lasten parissa työskenteleville perehdytään (lasten)laulun tekemisen prosessiin. Vähimmäiskesto 135 min. ja ryhmäkoko 5-20 henkilöä.
Hinta:Laulutyöpaja 200 €/kaksoistunti ja koulutus 300 €/kolmoistunti

-
stilimba
Stilimban työpajoissa tarina taipuu, laulu soi ja tanssijalka saa kyytiä. Pajojen sisältö sovitetaan aina kohderyhmän ikään, kokoon ja kiinnostuksen kohteisiin. Harvinaisiin soittimiin pääsee tutustumaan kerrankin lähietäisyydeltä: niistä kerrotaan totuuksia ja jokunen ikiaikainen legendakin. Samoin pajoissa maistellaan länsiafrikkalaisia rytmejä joko tanssinaskelia tapaillen tai rytmiharjoituksia itse kokeillen, ja kajautetaan laulu taikka pari. Musiikillinen tietämys toimii näin iloisena ovenavauksena vieraiden kulttuurien ymmärtämiseen.
Alakoulu, yläkoulu, lukio, ammattioppilaitos
Hinta: 200 €/oppitunti

-
säveltäjä koulussa
Monenlaisia eri tyylejä edustavat säveltäjät kertovat työstään, aktivoivat oppilaita keskusteluun, ryhmätöihin, musiikillisiin kokeiluihin jne. Vierailu ei edellytä oppilaalta eikä opettajalta musiikillisia erityistaitoja. Kouluissa ovat vierailleet mm. Markus Fagerudd, Herman Rechberger, Sanna Salmenkallio ja Harri Wessman.
Alakoulu, yläkoulu, lukio, ammattioppilaitos
Hinta: 50 €/oppitunti
Programmet kan även uppföras på svenska.
-
tallari
Tallarin työpajat sisältävät tilaajan tarpeen ja toiveiden mukaan soitto- tai laulutunteja yksittäin ja pienryhmille tai ryhmäopetusta bändikohtaisesti. Opetus tapahtuu pääosin kuulonvaraisesti ja nuotteja annetaan jälkikäteen muistin virkistykseksi.
Alakoulu, yläkoulu, lukio, ammattioppilaitos
Hinta: 200 €/oppitunti

-
uulu
Musiikkimatka maailmalle-työpajassa matkustetaan maailmalle ihmettelemään sitä, minkälaisia soittopelejä mistäkin löytyy. Käydään jokaisessa maanosassa, kuunnellaan näytteitä, kokeillaan soittimia, lauletaan ja kokeillaan liikekieltä. Ei käy tylsäksi tämä paja!
Satusävellys-työpajassa tehädän kulttuurimatkaa sadun keinoin. Tutustutaan sadun tapahtumaympäristön (maan tai maanosan) soittimiin, opetellaan jokin ko. alueen laulu ja tanssi. Seuraavaksi jaetaan lapsille roolit. Lopuksi ohjaajat lukevat sadun ja lapset tulkitsevät sitä soitinten, laulun, liikkeen ja äänimaiseman avulla. Tilaaja saa valita haluamansa sadun Uulun toimittamasta listasta.
Rapapallit ja lakuttimet käsittelee suomalaisen muinaismusiikin historiaa jopa 10 000 vuoden takaa. Pajassa tutustutaan itämerensuomalaisiin ja suomalais-ugrilaisiin soittimiin ja kokeillaan niitä. Ääninäytteet ovat tärkeä osa kokonaisuutta. Lopuksi osallistujat tekevät improvisoidun teoksen muinaisia instrumentteja käyttäen.
Kaikki työpajat kestävät 2 x 45 minuuttia ja niiden ohjaajina toimivat pääsääntöisesti Henna Leisiö ja Petra Käppi.
Hinta: 200 €/kaksoistunti
Työpajoihin on tilattavissa myös opetusmateriaaleja.





