JUSSI RAITTINEN & THE BOYS

Jussi Raittinen, laulu, basso; Eero Lupari, kitara ja laulu; Jari Metsberg, kitara, laulu; Rudy Ryynänen, rummut, laulu

Alakoulu: Vuonna 1964 perustettu The Boys on maamme vanhin yhtäjaksoisesti toiminut rockyhtye. Alakoulun konsertin ohjelmisto koostuu Jussi Raittisen ja yhtyeen vuosien varrella levyttämästä monipuolisesta suomalaisesta lastenmusiikista sekä tutuista kansanlauluista. Yleisöä aktivoidaan laulattamalla kertosäkeitä ja vaik­kapa neuvomalla, miten lyödä oikealla tavalla käsiä yhteen  musiikin tahtiin. Lisäksi yhtyeen jäsenet esittelevät instrumenttinsa ja niiden erilaisia soittotapoja.

Yläkoulu, lukio, ammattioppilaitos: Rockmusiikin historian monipuolinen oppitunnin alkuosassa kerrotaan, miten rock and roll on syntynyt eri maiden kansanmusii­keista muotoutuneiden yhdysvaltalaisten musiikinlajien sulautumisen tuloksena. Oppitunnin loppuosassa taas kerrotaan rock and rollin sekä orastavan popmusiikin alkutaipaleesta Suomessa. Musiikin eri tyylisuunnat käydään läpi monin esimerkkikappalein.

Kohderyhmä: Alakoulu, yläkoulu, lukio, ammattioppilaitos

Hinta: 340€/konsertti

Tunnisteet: alakoulu, lukio ja ammattikoulu, yläkoulu

powered by eMedia