KONSERTTIKESKUKSEN ESIINTYJÄHAKU
Uusi hakumenettely alkaa syksyllä 2011 lukuvuoden 2012 – 2013 ohjelmistoa koskien. Keskitetyllä haulla halutaan uudistaa ja yhtenäistää koulukonserttiohjelmien valintaperusteita. Samalla pyritään suurempaan vaihtuvuuteen ohjelmien välillä. Tavoitteena on myös se, että saamme vuosittain enemmän uusia ohjelmia. Siksi myös Konserttikeskuksen ohjelmistossa tällä hetkellä olevat tai aiemmin olleet esiintyjät/ohjelmat osallistuvat hakuun. Kaikille hakeneille ilmoitetaan hakuprosessin etenemisestä ja tuloksista.
Hakemukset käsittelee raati, jolla on syvällinen ja laaja musiikinlajien sekä koulun musiikinopetuksen tuntemus. Sen jäsenet nimetään syksyn aikana. Laatua määriteltäessä painoa asetetaan lähtökohtaisesti niin musiikilliselle kuin taiteelliselle sisällölle, esittämiseen liittyville seikoille sekä vuorovaikutustaidoille. Tämän lisäksi pyritään laajaan genrevalikkoon kokonaisohjelmistossa siten, että lapsille ja nuorille tarjoutuu tilaisuus tutustua ammatilliseen musiikkikenttään koko sen laajuudeltaan. Konserttikeskuksen tehtävänä on tuoda esiin myös sellaisia musiikinlajeja, joita lapset ja nuoret eivät muuten kohtaa arkielämässään.
HAKEMUS
Hakemus on tehtävä 30.11.2011 klo 16.00 mennessä internetissä sähköisellä hakulomakkeella.
Sähköiseen hakemukseen tulee liittää:
- kaksi musiikkinäytettä mp3-tiedostona sekä
- joko linkitys videotallenteeseen esityksestä/ohjelmasta YouTube/MySpace-palveluissa tai vastaava DVD-muotoon tehty tallenne, joka toimitetaan Konserttikeskukse ntoimistoon. Videotallenteen pituuden tulee olla noin 6 minuuttia, esim. 3 x 2 minuutin otteet ohjelmasta. Tallenteesta tulee käydä ilmi esiintyjien soitto- ja/tai laulutaidon taso niin että kaikki esiintyjät näkyvät ja siitä tulee välittyä myös konsertin perusluonne, ”moodi”, samoin kuin juontamistaidot.Videotallenteen tekniseksi tasoksi käy pelkistetty kotivideolaatu. Videon olisi hyvä vastata todellista esiintymistilannetta, joka useimmiten toteutuu koulun liikunta-/juhlasalissa. Videosta arvioidaan konsertin sisältöä ja esiintyjien esiintymistaitoa, ei videon teknistä laatua.
Hakemuksesta tulee ilmetä:
• esiintyjät ja instrumentit
• tiivistelmä konsertin kulusta
• esitettävä musiikki
• mille luokka-asteille/ikäryhmille konsertti on suunnattu
• mahdollinen linkki videotiedostoon.
Mikäli hakija tarvitsee Konserttikeskukselta apua hakemuksen teknisessä toteutuksessa, hänen tulee olla Konserttikeskukseen yhteydessä 1.11. mennessä.
Mahdollinen DVD-tallenne toimitetaan osoitteeseen hakuajan loppuun mennessä (viimeisen hakupäivän postileiman päiväys riittää):
Konserttikeskus ry, Pengerkatu 11 A 1, 00530 Helsinki.
HAKULOMAKE
Konserteistamme maksettavat palkkiot (sis. lomakorvauksen) ovat vuonna 2011 seuraavat:
| Yksi esiintyjä | 150 euroa |
| Duo | 237 euroa |
| Trio | 290 euroa |
| Kvartetti | 370 euroa |
| Kvintetti | 441 euroa |
HUOM! Järjestämme pääsääntöisesti kolme konserttia/päivä, jolloin yhtyeen päiväansioksi tulee yllä mainittu palkkio kerrottuna kolmella. Palkkioiden lisäksi maksamme päivärahat, työnantajakulut sekä kaikki konserttikiertueisiin liittyvät matka- ja majoituskulut.
KATSO MUUT KIERTUEISIIN JA KORVAUSPERIAATTEISIIN LIITTYVÄT OHJEET JA TIEDOT TÄÄLTÄ ENNEN LOMAKKEEN TÄYTTÄMISTÄ

