KÄYTÄNNÖN TIETOA JA OHJEITA
Työtehtävien syntyminen ja niistä sopiminen
Konserttikeskus pyrkii kysynnän ja taloudellisten resurssiensa määräämissä rajoissa järjestämään koulu- ja päiväkotikonserttikiertueita niille esiintyjille, jotka se on kulloinkin valinnut kausiohjelmistoonsa. Konserteista ja työpajoista sovitaan tapauskohtaisesti esiintyjien ja paikallisen järjestäjän kanssa. Esiintymisistä ei normaalisti laadita kirjallista sopimusta, vaan Konserttikeskus toimittaa sekä esiintyjälle että tilaajalle seikkaperäisen konserttivahvistuksen, josta ilmenevät esiintymiseen/kiertueeseen liittyvät yksityiskohdat.
Konsertit toteutetaan pääsääntöisesti kiertuemuotoisesti siten, että kunakin kiertuepäivänä tehdään kolme koulu-/päiväkotikonserttia. Työpäivä saattaa sisältää kolme eri konserttipaikkaa ja se voi koostua myös joko osittain tai kokonaan työpajoista. Kiertuealueena on koko Suomi. Konserttikeskuksen tuottajat käyvät uuden ohjelman lävitse esiintyjien kanssa ennen lähtöä ensimmäiselle kiertueelle.
Yhdyshenkilö
Esiintyjäryhmän tulee valita keskuudestaan jäsen, joka toimii yhtyeen pääasiallisena yhdyshenkilönä Konserttikeskukseen päin.
Palkkiot
Konserttikeskuksen esiintyjäryhmille maksamat konsertti- ja työpajapalkkiot perustuvat yhdistyksen hallituksen vuosittain vahvistamiin tariffeihin, ks. Tariffit-kohta. (Palkkiot löytyvät myös täältä). Periaatteena on, että kaikki samankokoiset yhtyeet saavat tekemästään konsertista samansuuruisen palkkion ja että palkkiot jaetaan tasan yhtyeen jäsenten kesken.
Matkakorvaukset
Konserttikeskus tekee esiintyjien puolesta konserttitoimintaan liittyvät matkalippu- ja majoitusvaraukset ja muut järjestelyt sekä maksaa niistä aiheutuvat kulut. Esiintyjille maksetaan mahdolliset päivärahat sekä kilometri- ja muut kulukorvaukset laadittua ja allekirjoitettua matkalaskua vastaan. Kulukorvauksissa sovelletaan valtion matkustussääntöä. Konserttikeskuksen matkalaskukaavake, ks. MATKALASKU >>
Palkkionmaksu
Palkkionmaksua varten tarvitaan esiintyjän voimassa oleva verokortti ja pankkitilin numero. Palkkiot maksetaan yleensä kiertueen päättymisen jälkeen, kun yhtyeen jokainen jäsen on toimittanut Konserttikeskukselle kiertueeseen liittyvän matkalaskunsa. Matkalaskua ei tarvitse lähettää, mikäli korvattavia kuluja ei ole tai päivärahaan ei ole oikeutusta. Tällöin on kuitenkin ilmoitettava asiasta Konserttikeskuksen toimistoon, ettei palkkionmaksu viivästy tarpeettomasti.
Palkkion laskuttaminen
Esiintyjä (tai esiintyjäryhmä) voi myös laskuttaa palkkionsa, mikäli hänellä on toiminimi tai muu laskuttamaan oikeutettu yhteisö nimissään. Laskuun sisällytetään palkkion lisäksi lomarahat ja työnantajamaksut (ks. alla). Myös mahdolliset kulukorvaukset ja päivärahat voidaan sisällyttää laskuun.
Teosto-raportit
Konserttikeskus raportoi Teosto ry:lle puolivuosittain kaikkien esiintyjäryhmiensä tekemät konsertit ohjelmatietoineen. Esiintyjäryhmien tulee toimittaa Konserttikeskukselle kyseiset tiedot tätä tarkoitusta vasten.
TARIFFEJA
Päivärahat
Verohallinnon ohjeet päivärahakorvauksen määrittämiseksi:
Päivärahalla tarkoitetaan korvausta kohtuullisesta ruokailu- ja muiden elinkustannusten lisäyksestä, joka palkansaajalle aiheutuu työmatkasta.
Päivärahan suorittaminen edellyttää, että erityinen työntekemispaikka on yli 15 kilometrin etäisyydellä palkansaajan asunnosta.
Työmatkan (kodista kotiin) kestosta riippuen päivärahan enimmäismäärät ovat vuonna 2012 seuraavat:
| Työmatkan kesto | Päivärahan enimmäismäärä |
| Yli 6 h (osapäiväraha) | 16,00 € |
| Yli 10 h (kokopäiväraha) | 36,00 € |
Kun matkan kesto ylittää viimeisen täyden matkavuorokauden
| Vähintään 2 tunnilla | 16,00 € (lisäosapäiväraha) |
| Vähintään 6 tunnilla | 36,00 € (lisäkokopäiväraha) |
Kilometrikorvaukset
Verohallinnon ohjeet kilometrikorvauksen määrittämiseksi:
Palkansaajan omistamallaan tai hallitsemallaan kulkuneuvolla (auto) tekemästä työmatkasta suoritettavien matkustamiskustannusten korvausten enimmäismäärät ovat vuonna 2012:
45 senttiä kilometriltä
Korvausta korotetaan 3 senttiä kilometriltä autossa kuljetettavista koneista tai muista esineistä, joiden paino ylittää 80 kg tai joiden koko on suuri, 7 senttiä kilometriltä perävaunun kuljettamisesta ja 3 senttiä kutakin mukana seuravaa henkilöä kohden.
Palkkion laskuttaminen
Laskuttaessaan palkkionsa Konserttikeskukselta, esiintyjä sisällyttää laskuun paitsi palkkion, myös lomarahat ja työnantajamaksut.
Koska palkkiot jaetaan tasan esiintyjäryhmän kesken, lasketaan yhden henkilön palkkio jakamalla esiintyjäryhmän palkkio esiintyjien lukumäärällä.
Esiintyjäryhmien palkkiot/koulu- tai päiväkotikonsertti ilman lomakorvausta 2012:
1 esiintyjä 141 €
2 esiintyjää 224 €
3 esiintyjää 273 €
4 esiintyjää 349 €
5 esiintyjää 415 €
6 esiintyjää 474 €
Kiertuekohtainen palkkio lasketaan kertomalla esiintyjäkohtainen palkkio konserttien määrällä.
Lomakorvaus on 9 % palkkiosta.
Työnantajamaksut (sis. Sotu-, TyEl- ja lakisääteiset vakuutusmaksut) ovat tällä hetkellä 21,4901 % palkkion ja lomakorvauksen summasta (53 vuotta täyttänellä 20,1401 %).
Esimerkki palkkion laskuttamisesta
Laskuttaessaan palkkionsa Konserttikeskukselta yrityksensä tai toiminimensä nimissä, esiintyjä tai esiintyjäryhmä sisällyttää laskuun palkkion, lomarahan ja työnantajamaksut.
Kokonaispalkkio lasketaan kertomalla konserttipalkkio konserttien määrällä.
Lomakorvaus on 9 % palkkiosta.
Työnantajamaksut (sis. Sotu-, TyEl- ja lakisääteiset vakuutusmaksut) ovat 21,4901 % palkkion ja lomarahan summasta (53 vuotta täyttäneiden osalta 20,1401 %).
Esimerkki:
Esiintyjä on esiintynyt kvartetin kanssa kolmessa koulukonsertissa.
Henkilökohtainen palkkio/konsertti on 349/4 = 87,25 €
Henkilökohtainen kokonaispalkkio kolmesta konsertista on 3 x 87,25 = 261,75 €
Lomaraha on 9 % palkkiosta eli 261,75 x 9 % = 23,56 €
Työnantajamaksut ovat 21,4901 % palkkion ja lomarahan summasta eli
(261,75 + 23,56) x 21,4901 % = 61,31 €.
Esiintyjä laskuttaa palkkion, lomarahan ja työnantajamaksut:
261,75 + 23,56 + 61,31 = 346,62 €.
Tämän lisäksi laskuun voidaan lisätä mahdolliset kulukorvaukset ja päivärahat.

